Teräsmiehen viikset aiheuttivat ongelmia elokuvan kuvauksissa – digivelhoille tuli tekemistä

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Supersankarielokuva Justice League on kohdannut yllättäviä ongelmia yhden pääosanesittäjän naamakarvoituksen ansiosta. Elokuvaan ollaan parhaillaan kuvaamassa uusia kohtauksia, mutta Supermania esittävä Henry Cavill on ehtinyt kasvattaa toista roolia varten viikset.

Tuotantoyhtiö Warner Bros on käyttänyt jopa 25 miljoonaa dollaria kuvatakseen tulevaan elokuvaan uutta materiaalia. Henry Cavill on mukana myös parhaillaan työn alla olevassa Mission: Impossible 6 -elokuvassa. Sen tuottajana toimiva Paramount-tuotantoyhtiö on kieltänyt häntä ajamasta agenttiseikkailun roolihahmon viiksiä pois.

Variety-sivuston mukaan Henry Cavillin viikset täytyykin poistaa Justice League -elokuvasta jälkikäteen tietokonetehosteiden avulla. Koska Supermanilla ei ole ollut aikaisemminkaan viiksiä, saattaisivat ne aiheuttaa koomisia jatkuvuusvirheitä elokuvassa.

Taannoin Justice League -elokuvan ohjaaja Zack Snyder vetäytyi projektista perhetragedian vuoksi. Uusia kohtauksia toteuttamaan palkattiin Avengers-ohjaaja Josh Whedon. Marraskuussa ensi-iltansa saavan elokuvan päärooleissa nähdään Cavillen ohella Ben Affleck, Gal Gadot, Jason Momoa ja Ezra Miller.

 

https://www.instagram.com/p/BWun39Hlvf0/