Suomalaisduolta esikoissingle – biisissä räppääkin Elastinen!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Esimerkiksi Cheekille ja Petri Nygårdille moninkertaista platinaa saavuttaneita hittikappaleita tuottanut parivaljakko Millionaire Men työskentelee parhaillaan uuden konseptinsa parissa. Tuotantotiimi on nimittäin perustanut Lux Medusa -nimisen yhtyeen.

Uuden yhtyeen tavoitteena on muovata tunnettujen suomirap-biisien vokaalien ympärille ajankohtaista klubisoundia. Ensimmäisenä uudelleenversiointiin on päätynyt Elastisen Loppuviikko-hitti, joka julkaistiin alunperin jo vuonna 2013 albumilla Joka päivä koko päivä.

Uuteen Viikonloppu feat. Uniikki & Elastinen -kappaleeseen on lainattu osuuksia myös samaisella Elastisen kappaleella vierailleelta Uniikilta. Lisää vastaavia, erittäin mielenkiintoisia yhteistyökuvioita hautuu parhaillaan studion syövereissä. Voit kuunnella kappaleen Spotifystä tästä linkistä.