Onnelliset parit paljastivat: ”Nämä ovat iltarutiinejamme!”

Lifestyle · Terhi Piiroinen

Ruutineilla on tärkeä merkitys arjen sulavassa rullaamisessa. Vaikka elämä itsessään ei saa rutinoitua, kannattaa muutamia asioita toteuttaa päiväjärjestyksessä paremman elämänlaadun ja terveyden saavuttamiseksi. Esimerkkinä mainittakoon peseytyminen, ruokaileminen ja nukkuminen.

Myös pariskunnille voi muodostua omia pieniä rutiineja, jotka lujittavat suhdetta huomaamatta. Etenkin iltaisin saa levollisen mielen, mikäli kulta antaa sen tutun suudelman tai sanoo samat hyvänyöntoivotukset. Nyt yhdeksän onnellista pariskuntaa paljastaa omia iltarutiinejaan Women’s Healthille.

Kaksikymmentä vuotta naimisissa ollut pariskunta hemmottelee toisiaan joka ilta jäätelöllä. Herkusta on tullut heidän iltarutiininsa, ja aina jompi kumpi kumppaneista ilmottautuu vapaaehtoiseksi hakemaan jäätelöpuikot pakastimesta. Sitten he syövät kylmän herkkunsa vierekkäin sohvalla televisiota katsellen.

Toinen pari tekee aina yhdessä työpäivän jälkeen 45 minuutin pituisen kävelylenkin. Kuusi vuotta naimisissa ollut nainen paljastaa puolestaan sen, että mikäli heidän liittoaan uhkaa kuiva kausi, hoitavat he seksiä suhteeseen tavalla tai toisella. Yksi pariskunta on ottanut käyttöönsä tavan, jonka avulla he viettävät yhteistä aikaa keittiössä. He valmistavat aina illallisen yhdessä.

Jo pelkästään television katselusta voi tehdä yhteisen jutun, mikäli molemmat seuraavat samoja sarjoja ja kiehnäävät mielellään sohvalla toistensa kainalossa. Kiireiset parit puolestaan saavat yhteistä aikaa erään pariskunnan vinkillä, jossa yhteisestä ajasta sovitaan etukäteen ja kalenterista raivataan sille tilaa. Toinen pari on samalla linjalla ja he käyvät säännöllisesti treffeillä naimisiin menon jälkeenkin.

Sen sijaan 35 vuotta naimisissa ollut pariskunta paljastaa, että he menevät sänkyyn samaan aikaan ja keskustelevat sen jälkeen kuluneesta päivästä. He mainitsevat kolme parasta tapahtumaa päivältä ja nukahtavat käsi kädessä. Yksi pariskunta menee sen sijaan samaan aikaan sänkyyn, mutta mikäli toinen valvoo, ovat he silti lähekkäin.