Pellet raivostuivat Stephen King -elokuvasta – menettäneet työkeikkoja

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Kaikki eivät ole innoissaan Stephen Kingin Se-kirjaan perustuvasta uudesta elokuvaversiosta. Ammattilaiset klovnit pelkäävät pelleteemaisen kauhuelokuvan haittaavan heidän liiketoimintaansa.

Maailman pellesäätiön johtajan, Pam Moodyn mukaan pian ensi-iltansa saava elokuva on vaaraksi heidän työlleen. Syyskuussa ensi-iltansa saavassa elokuvassa näyttelijä Bill Skarsgård esittää lapsia terrorisoivaa Pennywise-hahmoa, joka esiintyy usein hirviömäisen pellen muodossa.

Moodyn mukaan pellejen töitä haittasivat myös viimevuotiset tapaukset, joissa klovneiksi pukeutuneet ihmiset pelottelevat uhreja julkisilla paikoilla. Pellesäätiö onkin luonut asiaa koskevia pressipaketteja. Niissä muistutetaan, että klovnien tulisi pelottelun sijaan tuoda yleisölle iloa.

– Pellejen koulu- ja kirjastoesiintymisiä peruttiin. Se on erittäin harmillista. Yritämme jakaa positiviista ja tärkeää sanomaa, mutta yleisö ei ota sitä vastaan, Moody kuvailee Hollywood Reporter -sivuston mukaan.

Pellesäätlön edustajan mukaan ongelmat alkoivat jo vuonna 1990 Se-kirjan minisarjaversion myötä. Siinä Pennywiseä esitti ikimuistoisesti Tim Curry. Stephen King on puolestaan kommentoinut tosielämän klovneilta saamaansa negatiivista palautetta Twitterissä.

– Pellet ovat suuttuneita minulle. Anteeksi, useimmat heistä ovat upeita. Mutta… Lapset ovat aina pelänneet pellejä. Älkää tappako viestintuojaa, King kirjoitti.