Uutuussovellus tunnistaa haimasyövän selfiekuvasta

Digi Terveys · Tim Isokivi

Haimasyöpä on yksi tappavimmista syövän muodoista, minkä lisäksi sen havaitseminen varhaisessa vaiheessa voi myös olla vaikeaa. Syövän näkyviä oireita alkaa ilmenemään vasta siinä vaiheessa kun se on ehtinyt jo leviämään.

Washingtonin yliopiston tutkijoiden kehittelemän Biliscreen-sovelluksen myötä haimasyövän hvaitseminen voi kuitenkin helpottua. Kaiken lisäksi sen käyttö on erittäin helppoa. Käyttäjän tarvitsee vain ottaa silmistään selfiekuva joko hyvin valaistussa tilassa tai 3D-tulostettujen lasien kanssa.

Biliscreen analysoi käyttäjän silmävalkuaiset ja mittaa niiden bilirubiiniarvot. Haimasyöpää sairastavan ihmisen bilirubiiniarvot kohoavat, kunnes valkuainen muuttuu kellertäväksi. Sovellus myös tunnistaa, mikäli arvot ovat tavanomaist matalammat.

Bilirubiiniarvot voidaan mitata myös verikokeella, mutta sovellus tekee sen nopeammin ja edullsemmin. KUOW-sivuston mukaan Biliscreen-sovellusta tullaan esittelemään tarkemmin syyskuussa järjestettävässä Ubicomp-tapahtumassa.