Näin paljon naiset haluavat seksiä – eivät saa tarpeeksi

Lifestyle · Terhi Piiroinen

Suurin osa aikuisista harrastaa seksiä keskimäärin muutaman kerran viikossa tai pari kertaa kuukaudessa. Vain neljä prosenttia aikuisista kertoo harrastavansa seksiä joka päivä. Silti päivittäisestä seksistä haaveilee 13 prosenttia ihmisistä.

YouGov’n toteuttaman kyselyn mukaan naisista yhdeksän prosenttia haaveilee päivittäisestä seksistä. Lukema ei kohtaa miesten asettamien tavotteiden kanssa, sillä kaksilahkeisista 18 prosenttia heiluttaisi peittoa mieluiten vaikka joka päivä.

Sen sijaan naiset tahtoisivat seksiä muutaman kerran viikossa tai edes vähintään kerran viikossa. Naisista 22 prosenttia haluaisi harrastaa seksiä useamman kerran viikossa, mutta vain 15 prosenttia pääsee yhtä usein tositoimiin.

Tutkimukseen osallistui yli tuhat ihmistä. Analyysien perusteella päivittäinen seksi olisi eniten nuorten aikuisten mieleen, vaikkakin 33 prosenttia 18–34-vuotiaista uskoo muutaman kerran viikossa riittävän.

Vain kaksi prosenttia kyselyyn vastanneista haluaisi seksiä harvemmin kuin kerran puolessa vuodessa. Kuitenkin 11 prosenttia kyselyyn vastanneista myöntää, että eivät harrasta koskaan seksiä.