Näitä tekoja miehet haluavat naisilta – kertovat aidosta rakkaudesta

Lifestyle · Terhi Piiroinen

Itsekkäät ihmiset ovat siinä mielessä huonoja rakastajia, että heille toinen henkilö saattaa olla ennemmin tarve kuin aitojen tuntojen kohde. Kun toista ihmistä rakastaa jokaisella kehon hermolla ja solulla, on kumppanin elämästä helppo tehdä onnellista.

Huomavaisuus ja välittäminen ovat avaintekijöitä suhteessa. Miehet arvostavat, jos heidän naisensa tekee pieniä tekoja kumppaniensa hyväksi tai elämää helpottaakseen. Esimerkiksi se, että miehen kylpyhuonekaappiin on ilmestynyt tyhjän deostickin tilalle uusi purkki, on oiva keino ilmoittaa välittämisestä. Tai se, että leipoo hänen lempikeksejään.

Seksistä innostuva ja siihen aktiivisesti osallistuva nainen on useamman miehen makuun. Myös se, että nainen osoittaa aidosti kunnioitustaan miehelleen, saa monen kaksilahkeisen puntit väpättämään onnesta. Miehet eivät välttämättä ole yhtä huolellisia tai siistejä kuin naiset, mutta he ovat erittäin kehityskelpoisia. Herrat kyllä kunnioittavat sitä, että heille annetaan aikaa oppia tietynlaisia toimintamalleja.

Paras rakas on se, joka on aina ystävällinen ja mukava omalle miehelleen muiden ihmisten edessä. Hänellä ei ole tarvetta julkiseen moittimiseen tai nöyryyttämiseen. Kun nainen kunnioittaa kumppaniaan viimeiseen saakka ja pitää hänen puoliaan, voidaan miehen olettaa arvostavan rakastaan äärimmäisen paljon ja antavan vähintään yhtä paljon takaisin, YourTango muistuttaa.