Poliisit astuivat ansoitettuun asuntoon – joutuivat voiveitsihyökkäyksen kohteeksi

Ohhoh! · Tim Isokivi

Kanadalaispoliisit ovat joutuneet jokseenkin epätyypillisen ansan kohteeksi St. Thomasin kaupungissa. Mahdollista luvatonta läpikulkua tutkineita virkailijoita kohti laukaistiin sarja voiveitsiä.

Poliisit saivat paikalliselta vuokraisännältä hälytyksen, jonka mukaan häädetty asukas oli nähty murtautumassa vanhaan asuntoonsa. Viranomaisten avattua oven asuntoon viritetty ansa laukesi, ja heitä kohti lensi kolme voiveistä.

Yksin kotona -tyylinen ansa ei aiheuttanut poliiseille vakavaa vahinkoa. Voiveitset osuivat yhtä virkailijaa käteen ja rintaan. Veitset kuitenkin lensivät poliiseja kohti suurella voimalla, ja osuessaan silmään niistä olisi voinut olla todellista vaaraa.

– Koulutuksen ansiosta olemme heti varuillamme avatessamme ovia. Siksi veitsi ei osunut työtoveriani kasvoihin, konstaapeli Tanya Calvert kuvaili CBC-uutissivustolle.

Viranomaiset eivät ole paljastaneet ansan tarkempia yksityiskohtia. Tapausta tutkitaan parhaillaan, eikä ketään vastaan ole toistaiseksi nostettu syytteitä.