Salkkarikaunottaren pysäyttävä päivitys: ”Sulkeuduin täysin omaan kuoreen”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Salatut elämät -elokuvaa tähdittänyt näyttelijäkaunotar Jasmine Voutilainen on tullut suomalaisille tutuksi Martina ja hengenpelastajat -realitysarjasta. Kaunotar julkaisee usein Instagramissa upeita kuvia itsestään, mutta nyt vuorossa on ollut pysäyttävä päivitys.

Voutilainen kertoo nimittäin Instagramissa avoimesti epätasapainoisesta lapsuudestaan ja teini-iästään avioeroperheessä.

– Jouduin osittain itsenäistymään 12-vuotiaana. Samanlaista turvaa ei ollut kotona, niinkuin muilla ikätovereilla oli. Yläasteen alussa syrjäydyin täysin selittämättömästä syystä ja sulkeuduin täysin omaan kuoreen. Välitunneilla istuin yksin hiljaa käytävillä toivoen, ettei kukaan tulisi puhumaan minulle. Että en vain joutuisi avata suutani. Entä jos sanoisin jotain noloa? Jasmine Voutilainen kirjoittaa.

Näyttelijätär kertoo, ettei hänellä ollut tuolloin yhtään ystävää, joten hänellä oli vaikeuksia löytää oma paikkansa. Naiseksi kasvaminen ilman tukiverkostoa oli raskasta, mutta yläoasteen loppupuolella tilanne alkoi helpottamaan, kun Voutilainen alkoi tuntea itsensä paremmin.

https://www.instagram.com/p/BZ5kqo5BBOE/

– Olen oppinut, että kauneus tulee täysin sisältäpäin. Ja sen vuoksi voin rehellisesti sanoa, että minä olen kaunis. Minä autan muita, minä välitän, minä osaan asettua toisen asemaan, minuun voi luottaa ja minä olen aidosti oma itseni. Se on kaunista, eikä sitä voi korvata mikään ulkoinen piirre.

Jasmine toteaa naiseuden ilmenevän parhaiten silloin, kun naiset puhaltavat yhteen hiileen ja kannustavat toisiaan ilman katkeroitumista ja kahdehtimista.

– Elämäni on muokannut minusta juuri tällaisen kuin olen. Ilman vaikeuksia en olisi minä. Minä olen nainen. Minä olen vahva. Minä tiedän paikkani yhteiskunnassa. Minä arvostan itseäni. Minä arvostan muita, Jasmine Voutilainen päättää kirjoituksensa.

Näyttelijä Jasmin Voutilainen on urallaan tähdittänyt Salatut elämät -sarjaan perustuvaa Nightmare 2 -elokuvaa ja Satula-televisiosarjaa. Molemmissa hän esitti Aino Kaukovaaran roolia. Lisäksi hänet on nähty televisiosarjoissa Helsingin herra ja Kiiltokuvia.