Valtavat kannabisfarmit palaneet Kaliforniassa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kerroimme aiemmin tänään kuinka Kaliforniassa raivoavat maastopalot ovat tuhonneet jo arviolta 3.500 kotia ja muuta rakennusta ja aiheuttaneet 24 ihmisen kuoleman. Kokonaisia asuinalueita on kadonnut tuhkana tuuleen. Niin myös valtavat kannabisfarmit.

Pohjois-Kaliforniassa monet laillisen kannabiksen kasvattamiseen erikoistuneet farmit sijaitsevat niin sanotun Emerald Trianglen alueella, jossa maastopalot ovat niin ikään riehuneet. Esimerkiksi Mendocinon alueella tuhot kannabikselle ovat laajoja juuri laillisen kannabiksen myynnin alkamisen kynnyksellä.

Laillistamisen aikataulu aiheuttanut sen, että kannabiksen kasvattajat eivät ole vielä voineet saada farmeilleen vakuutuksia, koska tuotteen laillinen myynti on vasta alkamassa.

Yhden kannabisfarmin arvo ilman kasveja on keskimäärin viisi miljoonaa dollaria ja sadon arvo noin kolme miljoonaa dollaria. Tuhoista tulee näin ollen koitumaan jopa kymmenien tai jopa satojen miljoonien vahingot. Alueella on kannabisfarmeja yli 10.000.

– Kenellään ei ole vielä vakuutuksia. Heillä voi olla vakuutukset kodeilleen, mutta ei kannabiskasveilleen, Mendocinon kannabisjärjestön Nikki Lastreto kertoi ABC Newsille.