Makwan Amirkhani Staralle: ”Nyt ei ole mitään menetettävää”

Haastattelut Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomalaisten suosikiksi viime vuosina noussut vapaaottelija Makwan Amirkhani tunnetaan urheilu-uransa lisäksi myös esimerkiksi monista televisio-ohjelmista. Viime keväänä hän osallistui Lontoossa UFC-otteluun, jonka kuitenkin hävisi ensikertaa. Stara tiedusteli nyt miehen syksyn kuulumisia.

Taannoin myös erään peliyhtiön julkaisemassa dokumenttielokuvassa tuntemuksistaan kertonut Makwan kommentoi Staralle nyt myös taannoista Lontoon tappiotaan ja sen jälkitunnelmia. Seuraavaan otteluunsa mies on ainakin todella hyvin motivoitunut.

– Mä murhaan mun seuraavan vastustajan. Sanotaanko näin, että nyt ei ole ainakaan enää mitään menetettävää, vapaaottelija kertoi.

Keväällä Amirkhani kertoi ottelevansa seuraavan kerran vasta sitten, kun UFC saapuu Suomeen, mutta mieli lienee sittemmin muuttunut. Seuraavan ottelun aikaa ja paikkaa ei ole kuitenkaan vielä vahvistettu.

– Seuraava ottelu on luvattu jonnekin helmikuun puolelle. Vastustajasta ei ole tietoa. Paikasta ollaan sen verran keskusteltu, että se on vielä Euroopassa, Makwan Amirkhani kertoi Staralle.

– Nyt ollaan oltu Suomessa koko ajan ja aika paljon on kyllä duunien puolesta joutunut pysymään Suomen puolella, eikä sen takia ole hirveästi voinut matkustella. Ihan hyvä vaan, kun seuraavan ottelun game plan perustuu hyvin vahvasti kuntoon. Mä saan sitä täällä. Kyllä minä sitten varmasti lähempänä tammikuussa lähden Irlantiin ja olen siellä jonkun aikaa.

Kilpaurheilussa henkinen puoli on äärimmäisen tärkeä, ja sitä Amirkhani on viime aikoina hoitanut muun muassa elämäkertakirjalla.

– Kaikki mitä elämän aikana on tapahtunut, niin on vahvistanut tuota henkistä puolta paljon. Ei minua enää pienet jutut hetkauta tai jonkun mielipiteet hirveästi liikuta. Kyllähän minä joka kerta ilahdun, kun kuulen jotain hyvää ja saan siitä kivasti energiaa. Mutta ei minua enää tällä hetkellä pysty mikään henkisesti vaivaamaan. Ellei nyt ole sitten jotain todella traagisia juttuja, joista voisin menettää hymyni ja iloni, Makwan kertoo.

– Tällä hetkellä minulla aika selvät sävelet ja hyvät ihmiset ympärillä. Ehkä oli raskasta laittaa todella rehellinen ja suora kirja tulille, mutta tuntuu siltä, että olisin käynyt ripittäytymässä. En halunnut jättää mitään kertomatta, niin siitä seurasi tilanne, ettei kenelläkään ole enää mitään mitä voisi sanoa minulle.

– Siellä ovat nyt sellaiset asiat, jotka ovat hetkauttaneet ja koskettaneet minua. Olisin voinut kirjoittaa toisenkin kirjan kokemuksistani. Jotenkin tuntuu oikealta hetkeltä kertoa nuo asiat. Nyt kun siitä on päässyt yli, niin voin keskittyä siihen mikä oikeasti tekee minut onnelliseksi. Ja se on vain urheilu.