Viskiä joulukuusen oksille – uutuudesta joulun hitti?

Viihdeuutiset · Stara.fi

Jouluisin monet suomalaiset nauttivat lasillisen tai pari hyvää punaviiniä, glögiä tai jotain hieman väkevämpää. Tulevana jouluna tissuttelija voi valita nautintoonsa sopivaa siemailtavaa suoraan joulukuusen oksilta. Lakes Distillery on nimittäin lanseerannut nerokkaat koristeet.

Lakes Distillery

Brittiläinen Lakes Distillery on esitellyt läpinäkyvästä lasista valmistetut viskikoristeet, joissa on luonnollisesti mukana myös korkki. Toisin sanoen kuusen oksille voi jatkossa ripustaa pieniä viskipulloja, joita joulun aikaan voi tyhjentää ja vaikkapa täyttää uudelleen. Muut kuin viskin ystävät voivat täyttää koristeet vaikkapa punaviinillä, glögillä tai ginillä.

Kuuden kappaleen pakkaus pullokoristeita maksaa noin 35 euroa ja yksittäin ostettuna hinta on noin 22 euroa kappaleelta. Innokkaimmat voivat ostaa 24 koristetta ja rakentaa kuusen oksille vaikkapa oman joulukalenterinsa. Tehtaalta tulevissa pulloissa on mukana viskin lisäksi muun muassa vodkaa ja giniä.