Näistä asioista miehet valehtelevat ensitreffeillä

Lifestyle · Terhi Piiroinen

Treffikulttuuriin kuuluu nykyisin mahdollisimman monen kumppaniehdokkaan tapaaminen myös tosielämässä. Valitettavasti osa ihmisistä esittää muuta kuin on, ja mikäli on ryhtynyt suhteeseen uuden kumppanin kanssa, saattaa totuuden paljastuminen lopulta pilata kaiken.

Siksi tulisikin olla rehellinen ensitapaamisesta alkaen. Todellisuudessa kaikki saattavat hieman väritellä tarinoitaan tai muunnella totuutta uuden tuttavuuden kanssa. Nyt on listattu asiat, joista miehet joskus voivat puhua palturia treffikumppanilleen. Ensimmäisenä listalle nousee raha.

Osa miehistä yrittää tehdä vaikutuksen naiseen kehumalla taloudellista tilannettaan todellisuutta paremmaksi. Hän saattaa myös jättää kertomatta erikoisista asuinjärjestelyistään, kuten siitä, että majailee edelleen vanhempiensa luona. Toisinaan miehet saattavat treffailla useampaa naista samanaikaisesti kartoittaakseen parasta vaihtoehtoa itselleen, mutta jättävät asian luonnollisesti kertomatta naisille, Popsugar listaa.

Mikäli on löytänyt miehen treffisovelluksesta, saattaa hän luetella harrastuksissaan toimia, joiden parissa on viettänyt aikaa viimeksi vuosia sitten. Hän ei myöskään välttämättä kerro todellisuutta edellisestä erosta tai siitä, kauan hän on ollut sinkkuna. Miehet voivat myös vaieta menneisyydestään, mikäli he eivät ole valmiita paljastamaan kaikkia luurankoja kaapistaan heti kättelyssä.

Koska ensitreffeillä on tarkoitus tehdä hyvä ensivaikutelma, saattavat miehet kertoa puolitotuuksia työstään. Yksityisyrittäjä voi osoittautua todellisuudessa työttömäksi harrastelijaksi. Miehet voivat myös kaunistella sitoutumisen haluaan, ystäväpiiriään ja tarkoitusperiään. Osa herroista tekee tämän kaiken ainoastaan siksi, että saisi kaadettua naisen sänkyynsä.