Christian Bale: Heath Ledgeriä piti lyödä oikeasti Batman-kuvauksissa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Edesmenneen Heath Ledgerin esittämä Jokeri The Dark Knight, eli Yön ritari -elokuvassa on jäänyt historiaan yhtenä ikimuistoisimmista pahisrooleista. Hollywood-tähden uppoutuminen hahmon häiriintyneeseen sielunmaailmaan oli käsinkosketettavaa.

Nyt Batmania elokuvissa näytellyt Christian Bale on paljastanut, kuinka pitkälle Ledger oli valmis menemään roolissaan. Mies kertoi 100 Things Batman Fans Should Know & Do Before They Die -kirjan haastattelussa Ledgerin vaatineen, että hän löisi tähteä oikeasti. Tähti ei kuitenkaan kertonut suostuiko hän pyyntöön.

– Kohtelimme elokuvaa vakavana draamana. Muutuimme hahmoiksi ja pysyimme hahmoinamme, Bale kertoi The Hollywood Reporter -sivuston mukaan.

– Heath yllytti minua. Sanoin etten halua oikeasti lyödä häntä, ja että kohtaus näyttäisi muutenkin tarpeeksi aidolta. Hän vain vastasi: Anna mennä, anna mennä, anna mennä, näyttelijä paljasti.

Balen kuvailema tilanne tapahtui kuvattaessa kohtausta, jossa Batman kuulustelee Jokeria. Siinä Jokerin saamat iskut vaikuttavat vain yllyttävän häntä. Christian Balen mukaan myös Heath itse käyttäytyi tilanteessa samalla tavoin.