Taistelevat peurat jäivät kiinni sarvistaan – sitten oikea ihminen huomasi niiden hädän

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Peurojen ja hirvien väliset kiivaat välienselvittelyt saavat toisinaan nolon käänteen. Eläimet saattavat nimittäin takertua kiinni toistensa sarvista, eikä irti pääseminen ole helppoa.

Yhdysvaltojen Nebraskassa todistettiin taannoin tilannetta, jossa kaksi valkopääpeuraa oli jäänyt toisiinsa kiinni. Koska eläimet eivät päässeet irti omin avuin, täytyi paikallisen riistanvartijan ja apulaisseriffien auttaa niitä.

Tapausta vaikeutti peurojen pyrkimys jatkaa taistelua vielä operaation aikana. Välillä toisen peuran luultiin jo kuolleen, mutta pian auttajille selvisi sen olleen vain väsynyt.

Lopulta eläimet onnistuttiin saamaan irti toisistaan aiheuttamatta niille merkittäviä vahinkoja. Pelastajien mukaan peurojen kiima-aika on parhaillaan käynnissä, minkä vuoksi ne ovat erityisen aggressiivisia ja reviiritietoisia.