Lamar Odom tajuttomaksi strippiklubin pöydässä – eikö hän koskaan opi?

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Julkkisperheestä tutun Khloe Kardashianin ex-mies Lamar Odom sai kaksi vuotta sitten huumeiden yliannostuksen nevadalaisessa bordellissa bailatessaan. Mies joutui hetkeksi hengityskoneeseen ja joutui opettelemaan uudestaan jopa kävelemään. Nyt Lamar Odom on pyörtynyt strippiklubilla.

Ammattikoripalloilijana uraa luonut losangelesilainen Lamar Odom nauttii poikamiehen elämästään vaarallisella otteella. Miehen on nähty viettävän aikaansa paikallisilla strippiklubeilla valomerkkiin saakka. Nyt elämäntyyli on kostautunut ja Lamar Odom on menettänyt tajuntansa Sunset Stripillä sijaitsevan Bootsy Bellows -strippiklubin VIP-aitiossa.

TMZ:n mukaan Lamar Odom oli nauttinut alkoholia tuntien ajan ennen tajuntansa menettämistä. Hänen tiimistään on kuitenkin tiedotettu, että miehellä oli päivän treeneistä muodostunut nestehukka, joka johti pyörtymiseen kuumassa tanssipaikassa. Lamar Odomin ex-vaimo Khloe hoiti miehen aikoinaan takaisin elävien kirjoihin. He erosivat virallisesti viime vuonna, ja Khloe odottaa nyt ensimmäistä lastaan toisen koripalloilijan, Tristan Thompsonin kanssa.