Räppäri The Game Suomeen – kiertue käynnistyy Suomesta

Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja Ilmoita virheestä, Tietoa meistä
Toimitusperiaatteet

Suomessa viimeksi vuonna 2007 esiintynyt West Coast räpin kärkinimiin lukeutuva The Game lähtee Euroopan-kiertueelle uuden albumin myötä. Kiertue käynnistyy Suomesta, kun The Game esiintyy Helsingin The Circuksessa 28. helmikuuta.

MAINOS ALKAA
MAINOS LOPPUU

Westside Story -albumi on The Gamen yhdeksäs studioalbumi, ja artistin mukaan todennäköisesti hänen viimeisensä. Albumilla tullaan kuulemaan vierailijoina muun muassa Kendrick Lamaria, Jeremihia ja Young Thugia. Tulevan albumin materiaalin on sanottu muistuttavan Gamen alkuaikojen kappaleita.

Lukuisten hittibiisien ansiosta The Gamen kappaleet ovat keränneet muun muassa Youtubessa yhteensä noin miljardi näyttökertaa. Lisäksi Gamen albumeita on myyty maailmanlaajuisesti yli kymmenen miljoonaa kappaletta. Pian 38-vuotta täyttävä Game, Jayceon Taylor, on kotoisin Yhdysvaltojen länsirannikolta Comptonista, Kaliforniasta.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.