Aamutreenit eivät sovi kaikille – kunto-ohjaaja paljasti syyn

Fitness Lifestyle Terveys Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Osa ihmisistä haluaa saada päivänsä heti aamulla käyntiin treenin merkeissä. Monet vannovat aamutreenien nimeen ja useat tutkimuksetkin puhuvat niiden puolesta. Aamulla treenaaminen ei kuitenkaan sovi kaikille, koska ihmisillä on niin erilaiset päivärytmit esimerkiksi töiden tai perheen vuoksi.

Jokainen ihminen voi yrittää harrastaa liikuntaa aamulla ja onnistuakin heräämään aikaisin treenejä varten. Aamutreenit eivät kuitenkaan tuota Daily Mail -sivuston mukaan jokaisen ihmisen kohdalla tuloksia. Mikäli herääminen on vaikeaa eikä aamulla ole motivaatiota treenaamiseen, treeni tuskin tuottaa haluttuja tuloksia eikä niistä saa niin paljon irti kuin muuna ajankohtana voisi saada.

Mikäli töiden tai unirytmin vuoksi nukkumaan meneminen venyy lähemmäksi puolta yötä, ei treenaamaan kannata herätä viideltä aamulla. Univelkaisena treenaaminen rasittaa kehoa, lisää stressihormonia ja vaikeuttaa treenistä palautumista, mikä on jälleen yksi syy siihen, että treenit eivät tuota tulosta.

Aamutreeneistä ei kannata pitää kiinni siinäkään tapauksessa jos henkilö on ollut juhlimassa edellisenä iltana tai ei ehdi syödä aamiaista ennen treenejä. Aamutreenit voivat tuottaa hyviä tuloksia ihmisille ja sopia periaatteessa kenelle tahansa, mutta vain silloin, kun muut elämäntavat tukevat aamulla treenaamista.

Uusimmat