Opettajille viinipulloja lapsen valokuvilla: ”Syy sille miksi juot”

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Yhdysvaltojen Ohiossa asuva perhe päätti muistaa lapsensa opettajia epätavallisella lahjalla. Opettajat saivat viiniä pulloissa, joiden etikettejä koristi perheen lapsen kuva. Viinipullojen etiketeissä on Sommersien perheen nuorimman pojan hymyilevän valokuva.

Sen alapuolella on teksti, missä opettajien vihjataan kärsivän alkoholiongelmasta perheen pojan vuoksi.

– Lapsemme saattaa olla syy sille miksi juot. Nauti tästä meidän tarjoamasta pullosta, etiketeissä luki.

Etiketissä olevan pojan isoveli, D.J. jakoi kuvan pulloista Twitterissä. Twiitistä tuli nopeasti viraalihitti. Sitä on sittemmin jaettu uudelleen lähes kahdeksan tuhatta kertaa, ja ikimuistoisen lahjan kuvat ovat keränneet kymmeniä tuhansia tykkäyksiä.

 

Uusimmat