Jessica Alba synnytti pojan – ihastuttavat valokuvat verkkoon

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailman suosituimpiin ja kauneimpiin naistähtiin kuuluva näyttelijätär Jessica Alba on valittu usein maailman seksikkäimmäksi naiseksi. Nykyään Alba on keskittynyt enemmän kosmetiikkabisneksensä kasvattamiseen ja perheeseensä, joka kasvoi juuri uudella ihastuttavalla poikavauvalla.

Cash Warren ei ole enää Alban perheen ainoa mies, sillä Jessica synnytti sunnuntaina uudenvuodenaattona Hayes Alba Warren -nimisen potran pojan. Tieto iloisesta perhetapahtumasta levisi maailmalle tietenkin sosiaalisen median välityksellä, sillä perhe julkaisi upean kuvan uusimmasta jäsenestään.

36-vuotias Jessica Alballa ja hänen miehellään Cash Warrenilla on Hayes Alba -pojan lisäksi myös kaksi tytärtä, kuusivuotias Haven Garner ja yhdeksänvuotias Honor Marie. Alba kertoi taannoin Jimmy Fallonin keskusteluohjelmassa, että pojan tuleminen perheeseen tulee luomaan myös hänelle aivan uudenlaisen tilanteen.