Internetin pahamaineinen urbaanilegenda valkokankaalle – Slender Man -elokuvan traileri julki

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Internet-meemistä alkunsa saanut Slender Man -kauhutarina on inspiroinut niin videopelejä, Youtube-videoita kuin tosielämän rikoksiakin. Pian hahmo tullaan näkemään myös valkokankaalla.

Slender Man -elokuvassa joukko teinityttöjä suorittaa rituaalin selvittääkseen, onko urbaanilegendasta tuttu Slender Man todellisuutta. Viaton leikki saa synkän käänteen, kun yksi tytöistä katoaa. Sylvain Whiten ohjaaman elokuvan traileri on katsottavissa verkossa.

Slender Man -meemi nousi otsikoihin vuonna 2014 tosielämän rikostapauksen vuoksi. Tuolloin kaksi 12-vuotiasta tyttöä pidätettiin luokkakaverinsa puukottamisesta. Mielenteveysongelmista kärsivät lapset olivat uskoneet välttyvänsä tällä tavoin joutumasta itse Slender Manin uhriksi.

Tosielämän rikostapausta käsiteltiin HBO:n vuonna 2017 ilmestyneessä dokumenttielokuvassa Beware the Slenderman. Espanjalaistähti Javier Botetin tähdittämä Slender Man-elokuva saa puolestaan Yhdysvaltojen ensi-iltansa toukokuussa 2018.



Uusimmat