Video paljastaa – tältä eri laulutyylit näyttävät magneettikuvassa

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Laulajalle hänen äänihuulensa toimivat kuin soitin. Toisin kuin monien muiden instrumenttien tapauksessa, on äänihuulten toimintaperiaatteeseen kuitenkin vaikea tutustua äänen muodostamisen aikana.

Laulaja, lauluvalmentaja ja näyttelijä Tyley Ross tutustuttaa tuoreella videollaan äänen syntyyn laulaessa. Videolla äänihuulten, kielen ja suun toimintaan tutustutaan ennennäkemättömällä tavalla magneettikuvauksen ansiosta.

Erilaiset laulutyylit näkyvät myös erilaisena äänihuulten toimintana. Esimerkiksi ooppera ja rock -tyylillä laulaessa magneettikuvassa näkyy selkeitä eroja.

Laulamisen fysiologisia eroja selvitettiin New Yorkin yliopiston äänikeskuksessa sijaitsevalla magneettikuvalaitteella. Ross asettui itse koekaniiniksi, tulkiten Nessun Dorma -aariaa laitteen kuvatessa häntä.

Uusimmat