Nutellan hinta romahti – alennus aiheutti kaaoksen kaupoissa

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Kuuluisan Nutella-suklaalevitteen hinnanalennus on aiheuttanut mellakan ranskalaisessa kaupassa. Nutellan perässä rynnäköineet ihmiset ovat jopa tapelleet ja tönineet toisiaan. Paikalle on jouduttu kutsumaan viranomaisia apuun.

BBC kertoo Nutellan hinnan laskeneen Intermarché-supermarketissa 70 prosenttia 4,50 eurosta 1,40 euroon. Ihmiset ovat käyttäytyneet suklaalevitettä hakiessaan kuin mielipuoliset.

Asiakkaat olivat repineet muita ostajia hiuksista ja hakanneet toisiaan suklaalevitepakkauksilla. Nutellanhimoiset ihmiset eivät päästäneet edes kaupan henkilökuntaa suklaalevitehyllyille. Tuotteet myytiin loppuun 15 minuutissa.

Suklaalevitteiden aatelinen, italialainen Nutella, on valmistettu hasselpähkinöistä, maidosta, kaakaosta, sokerista ja palmuöljystä. Se toimi alunperin suklaan korvikkeena 1940-luvun pula-aikana, mutta muuttui vuosien saatossa maailmanlaajuisesti tunnetuksi herkuttelutuotteeksi.

https://twitter.com/kennyLebon/status/956481551621066753