Mitä ihmettä? Rotta peseytyy kuin ihmiset – videosta valtava nettihitti

Ohhoh! Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Suurkaupungeissa asuvien jyrsijöiden on pitänyt sopeutua elämään ihmisten lähellä. Viraalihiteiksi onkin noussut jo useampi New Yorkissa asuva rotta, joiden suurta herkkua on paikallinen pizza. Nyt jättihitiksi nousseella videolla nähdään miten eräs rotta pitää hygieniastaan huolta.

Facebookissa leviää parhaillaan erikoinen video, jossa rotta näyttäisi peseytyvän. Rotta näyttää löytäneen itselleen suihkun, jossa se peseytyy saippualla aivan kuin ihmisetkin.

Monet ovat kyseenalaistaneet videon todenperäisyyden ja esittäneet vahvat epäilyksensä siitä, että kyseessä olisi aidon videon sijaan taidokasta fiktiota. Eläin tuskin osaisi pestä itseään näin ihmismäisesti. Oli video aito tai ei, siitä on muodostunut nopeasti jättisuosittu sekä Twitterissä että Facebookissa.