Ihmismäisestä Erica-robotista tulee uutistenlukija

Digi Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Japanilaisen Hiroshi Ishiguron luoma Erica on yksi tämän hetken ihmismäisimmistä roboteista. Pian lukuisista Youtube-videoista tutusta robotista tulee myös televisiotähti.

Ericasta suunnitellaan tiettävästi ensimmäistä uutistenlukijana toimivaa robottia. Wall Street Journal -lehden mukaan robotti tulee tekemään ensiesiintymisensä japanilaisen televisiokanavan uutislähetyksessä tämän vuoden huhtikuussa.

Alun perin vastaanottovirkailijaksi luotu Erica pystyy paitsi lukemaan valmista tekstiä, myös keskustelemaan ihmisten kanssa. Ishiguro kuvailee luomustaan maailman kaneimmaksi ja eniten ihmisen kaltaiseksi androidiksi. Miehen tavoitteena on tarjota robotille vielä joskus täysin itsenäinen tietoisuus.