Mel Gibsonin ohjaama The Passion of the Christ oli valtava menestys, ja nousi kaikkien aikojen eniten rahaa tuottaneeksi ei-englanninkieliseksi elokuvaksi. Nyt uskonnollinen elokuva on saamassa jatkoa.
Jeesus Nasaretilaista The Passion of the Christissä esittänyt Jim Caviezel on vahvistanut käyvänsä neuvotteluja elokuvan jatko-osasta. Näyttelijän mukaan Mel Gibson palaisi joko ohjaamaan tai tuottamaan elokuvan.
– En paljasta, mistä se tulee kertomaan. Voin kuitenkin kertoa tämän verran: Se tulee olemaan historian suurin elokuva. Se on niin hyvä, 49-vuotias Caviezel hehkutti USA Today -sivustolle.
Gibson vihjasi aikaisemmin jatko-osan kertovan Jeesuksen ylösnousemuksesta. Alkuperäinen The Passion of the Christ keräsi runsaasti kritiikkiä muun muassa väkivaltansa ansiosta, mutta tuotti maailmanlaajuisesti yli 611 miljoonaa dollaria.
Voit lukea Starassa myös lisää tähän kyseiseen artikkeliin liittyvistä aiheista, kuten Mel Gibson tai laajemmin aihealueesta Viihdeuutiset.