Hurja salaliittoteoria leviää: ”Adele ja Sam Smith ovat sama henkilö”

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Poptähtiin on aina liitetty toinen toistaan erikoisempia, joskin harvemmin paikkaansa pitäviä urbaanilegendoja ja salaliittoteorioita. Tuorein niistä koskee kahta upea-äänistä brittiläistä laulaja-lauluntekijää.

Twitterissä levinneen väitteen mukaan Adele ja Sam Smith ovat todellisuudessa yksi ja sama henkilö. Todisteena tästä toimii video, jossa Adelen Hello-kappaletta hidastetaan. Tähden ääni kuulostaa tällä tavoin Smithiltä.

Lopputulos ei ole tosin samanlainen Sam Smithin musiikin kohdalla. Hänen äänensä ei kuulosta nopeutettuna juurikaan Adelelta.

Kumpikin tähdistä on voittanut lukuisia BRIT Award ja Grammy -palkintoja, ja tehneet tunnussävelmät James Bond -elokuville. Humoristista teoriaa tuntuu puoltavan myös se, ettei tähdistä tunnu löytyvän yhtäkään yhteiskuvaa.

 

 

https://twitter.com/notsohugingbear/status/960927811824504832