Onko miehesi paras mahdollinen? Näistä merkeistä tiedät

Lifestyle · Terhi Piiroinen

Deittailukulttuurin kukoistaessa saamme jatkuvasti jakaa ystävien kesken kauhutarinoita epäonnistuneista treffeistä tai painajaismaisista seuralaisista. Toisinaan voi olla vaikeaa enää erottaa jyviä akanoista ja luottaa siihen, että Se Oikea tulisi varmasti vastaan. Nyt on listattu merkkejä, joista tietää miehen olevan aidon seurustelusuhteen tai jopa avioliiton arvoinen.

Mikäli mies on valmis vakituiseen parisuhteeseen ja aitoon rakkauteen, panee hän aina naisensa etusijalle kaikessa. Hän tekee neitokaisesta yhden elämänsä tärkeimmistä osa-alueista, joka määrittelee tavallaan terveyden ja muiden läheisten ihmisten lisäksi koko olemisen suunnan. Aidosti sopiva kumppani osaa yhdistää työn, kodin ja harrastukset rakkauselämään siten, ettei yksikään osa-alueista joudu kärsimään. Rakkaus on kuitenkin aina hänelle se tärkein.

Keeper-miehet ovat sellaisia, jotka näyttävät sanojen lisäksi myös teoillaan sen, että tekevät oikeasti asioita naisensa eteen. He ovat myös apuna ja tukena silloin, kun nainen sitä eniten tarvitsee. Olipa kyse kannustamisesta uuteen elämäntapamuutokseen, rakkaan ihmisen kuolemisesta tai vaikkapa piinaavasta sairaudesta. Mies tekee kaikkensa, jotta on oikealla hetkellä pitämässä naista kädestä kiinni tai halaamassa kipua pois.

Parisuhteessa ei ole tarkoituksena kilpailla ja haikailla omaa etua. Se on kahden kauppa, jossa kunnioitetaan molempien osapuolten jopa omituisiakin mieltymyksiä ja piirteitä. Parisuhteeseen sopiva mies ei aliarvioi naisensa kiinnostuksenkohteita tai moiti hänen outoja tapojaan. Hän antaa naisen hössöttää omia horoskooppiuskomuksiaan tai syödä pitsaa väärinpäin – ehkäpä jopa keskeltä aloittaen.

Kaikista kunnioitettavin piirre näissä miehissä on se, että he oikeasti osoittavat naiselle hänen arvonsa pyytämättä ja pyyteettömästi. He valitsevat kumppaninsa ehdoitta. He eivät välttämättä hemmottele kultarakastaan ällösöpöillä kukilla tai yltiöromanttisilla illallisilla, mutta saattavat tarkastaa hänen ajoneuvonsa rengaspaineet tankkaamassa käydessään tai lähettää tsemppiviestin ennen naisen isoa presentaatiota töissä. Hän on kiltti ja ystävällinen, ja kunnioittaa myös naiselle tärkeitä ihmisiä.

Luotettavuus on yksi parisuhteen tärkeimmistä osa-alueista. Naisten kannattaa pitää sellaisesta miehestä kiinni kynsin ja hampain, joka tekee mitä lupaa ja pitää sanansa. Kun nainen tietää, että hän voi luottaa miehensä missä tahansa tilanteessa, voi suhde olla vaikka koko loppuelämän kestävä. Tällainen herrasmies haluaa todella rakentaa yhteistä tulevaisuutta ja hänen unelmansa liittyvät samankaltaisiin tavoitteisiin naisen unelmien kanssa. He pystyvät elämään harmoniassa.

Jokainen nainen tarvitsee omanlaisensa miehen, eikä ole olemassa unelmien poikaystävän arkkityyppiä. Yksi yhteinen piirre aviomiesmateriaalia omaavalle miehelle on se, että he pystyvät käsittelemään naisensa tunnepurkauksia ilman, että sortuisivat syyttelemiseen tai lisäkiukun tuottamiseen. Harmaita hiuksia tuottavat ongelmat selvitetään ja virheistä opitaan. Hän osaa tapella rehellisesi ja reiluilla pelisäännöillä. Hänessä on myös tarpeeksi munaa puolustamaan ja perustelemaan itseään, mutta kuitenkin siten, ettei miehen tarvitse alistaa tai mollata kaikkein rakkaintaan. Hän on kypsä ja itsenäinen.

Lähde: YourTango