Katherine Heigl julkaisi rohkaisevan kuvan – näin pääsi huippukuntoon

Fitness Lifestyle Terveys Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Mallien, näyttelijöiden ja poptähtien on huomattu palautuvan raskauden tuomista muutoksista ennätysvauhtia. Upeiden ennen ja jälkeen -kuvien myötä moni tuore äiti kokee kuitenkin paljon paineita oman vartalonsa ja ulkonäkönsä suhteen juuri näiden uskomattomien esimerkkien vuoksi.

39-vuotias Heigl sai Joshua-pojan 14 kuukautta sitten. Joshua-vauvan lisäksi perheessä on myös jo entuudestaan kaksi tytärtä, Nancy ja Adalaide. Nyt näyttelijätär Katherine Heigl on julkaissut oman matkansa ja kehityksen raskauden jälkeen tähän päivään saakka.

Katherine Heigl julkaisi hänen Instagram-kanavallaan kolme kuvaa, joissa nähdään miten nainen on päässyt raskautta edeltäviin mittoihinsa takaisin Joshuan syntymän jälkeen. Heiglin mukaan kehitys oli hidasta, minkä vuoksi ensimmäisen ja toisen kuvan välillä onkin noin vuosi aikaa.

Nainen päätti tehdä parin viime kuukauden aikana loppurutistuksen ja alkaa kunnolla treenaamaan vatsalihaksiaan. Heigl kertoi, että hänen inspiraationaan toimivat lähestyvä rantaloma, tuleva rooli uudessa elokuvassa ja kunto-ohjaaja Kayla Itsinesin tekemä Bikini Body Guide -ohjelma.

https://www.instagram.com/p/BfY8tMGhfqH/?taken-by=katherineheigl