UFO-harrastaja löysi 20 000 kilometriä pitkän viivan maapallolta – mikä tämä on?

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

Sosiaalisessa mediassa on hämmästelty kymmenien tuhansien kilometrin pituista viivaa Google Earthin sateliittikuvissa. Vaalean viivan kerrotaan ulottuvan Etelänavalta Pohjoisnavalle.

Löydön taustalla on UFO-harrastaja ja salaliittoteorioitsija Tyler Glockner. Youtubessa julkaisemallaan videolla hän kertoo uskovansa valkoisen vanan olevan valtavan kokoisen ja hurjan nopeuden saavuttaman lentoaluksen luoma.

Videota on katseltu Youtubessa satoja tuhansia kertoja. Kaikki eivät ole kuitenkaan vakuuttuneita Glocknerin väitteistä.

Monet huomauttivat erikoisen ilmiön taustalla olevan todennäköisesti pelkkä virhe Google Earthissa. Palveluun ei ladata sateliittikuvia sellaisenaan, vaan kartat koostuvat useista toisiinsa liitetyistä ja muokatuista otoksista.