Tältä Blake Lively näytti 15 vuotta sitten – ei vanhene lainkaan?

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Monet julkisuuden henkilöt ovat käyneet kauneusleikkauksissa, mutta vain osa myöntää sen. Hollywood tähdillä on varaa maksaa parhaimmille kauneuskirurgeille, jotka osaavat tehdä niin hyvää työtä, että lopputulos saadaan näyttämään mahdollisimman luonnolliselta.

Nyt julkisuuteen on noussut vanha kuva näyttelijä Blake Livelysta, joka on Daily Mail -sivuston mukaan kuvassa 15-vuotias. Vanhassa kuvassa nähdään, että tähden nenä on muuttunut melko radikaalisti vuosien varrella. Blake Lively näyttää muuten kasvoiltaan lähes samalta kuin teini-ikäisenä, mutta hänen nenänsä on kuitenkin kaventunut huomattavasti.

Tällä hetkellä 30-vuotias perheenäiti on vanhassa kuvassaan vielä autuaan tietämätön siitä, että hän tulee menemään naimisiin seksikkäimmäksi mieheksi valitun Ryan Reynoldsin kanssa. Vanhan kuvan ja nykyhetken väliin mahtuu myös kaksi lasta ja menestyksekkäästi aloitettu ura näyttelijänä.