Demi Lovato ja Christina Aguilera yhteistyöhön? ”Isoja asioita on tulossa”

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

25-vuotias Demi Lovato on aiemmin paininut huumeongelmien kanssa ja pitänyt musiikista taukoa keskittyäkseen terveyteensä ja raitistumiseensa. Nyt nainen on palannut valokeilaan julkaistuaan viime vuonna Tell Me You Love Me -albumin ja aloitettuaan sen tiimoilta myös kiertueen.

Demi Lovaton uudelta albumilta suurimmiksi hiteiksi nousivat muun muassa Sorry Not Sorry -kappale sekä albumin nimikkokappale Tell Me You Love Me. Nyt nainen on vihjannut, että hän on tekemässä yhteistyötä hänen oman lapsuuden idolinsa Christina Aguileran kanssa.

People-sivuston mukaan Demi Lovato on jo aiemmin vihjaillut tehneensä oman idolinsa kanssa yhteiskappaleen. Nyt hän on kertonut faneilleen, että isoja asioita Christinan kanssa tulee tapahtumaan. Myös Christina Aguilera on kommentoinut huhua laittamalla lisää vettä myllyyn sanomalla, että isoja asioita on tulossa.

Uusimmat