Cardi B odottaa lasta räppärille – onko Ruisrockin keikka vaarassa?

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Yhdysvaltalainen räppäri Cardi B saavutti hetkessä maailmanlaajuisen suosion hänen Bodak Yellow -nimisellä debyyttisinglellään. Kerroimme äskettäin, että Cardi B on kiinnitetty esiintymään Turun Ruisrockissa 7. heinäkuuta. Nyt Yhdysvalloissa TMZ uutisoi, että räppäri on raskaana ja että laskettu aika osuisi samaan aikaan Ruisrockin kanssa.

25-vuotias artisti odottaa ystäväpiirin mukaan esikoistaan räppäri Offsetin kanssa. TMZ-sivuston mukaan naisen on kerrottu raskaudesta huolimatta hoitavansa hänen esiintymisensä lähestyvässä Coachellassa. Coachella-festivaalien aikaan nainen on kuitenkin jo seitsemännellä kuulla raskaana, mutta räppäri ei aio sen estää hänen esiintymistään.

Cardi B on siis kiinnitetty ensi kesän Ruisrockiin, jossa naisen onkin kerrottu olevan yksi odotetuimmista esiintyjistä. Lasketun ajan on paljastettu osuvan kuitenkin heinäkuun ensimmäiselle viikolle, jolloin myös Ruicrock järjestetään. Cardi B ei ole vielä itse vahvistanut raskauttaan.

Uusimmat