Angelina Jolie haluaa muuttaa Lontooseen – olisi katastrofi Brad Pittille

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Näyttelijäpariskunta Angelina Jolieta ja Brad Pittia pidettiin Hollywoodin unelmaparina, kunnes he ilmoittivat eroavansa syyskuussa 2016. Sen jälkeen näyttelijöiden perhe-elämä on muuttunut radikaalisti ja etenkin Brad Pittin suhde kuuteen lapseen on kuihtunut olemattomiin.

RadarOnline kertoo 42-vuotiaan Angelina Jolien suunnittelevan 22 miljoonaa euroa maksavan kartanon ostamista. Valitettavasti 1700-luvulla rakennettu kartano sijaitsee Lontoossa, St. James’s Parkissa, joten tämä tarkoittaa koko perheen muuttamista pois Yhdysvalloista. Tämä on musertava uutinen Brad Pittille, joka epätoivoisesti yrittää korjata välejään lapsiinsa.

Mikäli Angelina Jolie muuttaa Lontooseen, ottaa hän mukaansa myös 16-vuotiaan Maddoxin, 14-vuotiaan Paxin, 13-vuotiaan Zaharan, 11-vuotiaan Shilohin ja yhdeksänvuotiaat kaksoset Viviennen ja Knoxin. Brad Pitt on puolestaan kiinnitetty sarjamurhaaja Charles Mansonin elämäkerrasta kertovaan elokuvaan, joten toisessa maassa vieraileminen on hänelle hankalaa.