PornHub paljasti parhaat vinkit nettideittailuun

Lifestyle · Terhi Piiroinen

PornHubin treffivalmentaja Frank Kermit kertoo, että ihmisillä on nykyään epärealistiset odotukset ja kriteerit uutta suhdetta etsiessään. Treffailukulttuuri on muuttunut siten, että ihmiset etsivät jatkuvasti jännitystä elämäänsä tavallisen parinmuodostumisen ja tutustumisen sijaan. Kun mikään ei riitä, hakevat nettideittailijat koko ajan uutta ja parempaa seuraa. Lopulta he jäävät yksin.

Mikäli etsii uutta suhdetta netistä, kannattaa omassa profiilissaan määritellä suhteellisen tarkasti mitä on hakemassa. Osa ihmisistä haluaa vain satunnaista sänkykumppania, jotkut uusia tuttavuuksia ja loput vakituista parisuhdetta. Kannattaa keksiä esimerkkityyppejä, mitä uudelta tuttavuudeltaan haluaa: ”Etsin ihmistä, joka on valmis laulamaan kanssani iltanuotiolla tai Keskustorilla aamuyöllä baarin jälkeen”, tai ”Haluaisin viettää leffailtaa ihmisen kanssa, joka lohduttaa ja pyyhkii kyyneleet surullisen draaman jälkeen”.

Uudelle tuttavuudelle voi kuvailla mielikuvia, joita liittyy tulevaan treffi-iltaan. Samalla selviää, onko deitti samalla viivalla näkemisen suhteen. Treffisovelluksissa viestitellessä kannattaa muistaa kohteliaisuus ja unohtaa piikittelevä ja ylimielinen tyyli. Koskaan ei saa sortua valehteluun tai antaa itsestään virheellistä mielikuvaa. Profiilikuvan tulee olla rehellinen ja tuore.

Deittiprofiiliin ei kannata panna ristiriitaisuuksia, kuten tietoa vipattavasta menojalasta, mutta samaan aikaan kehua itseään kotikissaksi. Uusi tuttavuus on hyvä tavata kasvotusten mahdollisimman pian, vähintään viikon kuluessa viestittelyn alkamisesta. Tilanne on parempi, mikäli tuttavuudet ovat jo ehtineet tutustua toisiinsa ennen tapaamista esimerkiksi videopuheluiden avulla, PornHubin asiantuntija muistuttaa.

Netissä ja sovelluksissa tutustuminen eroaa huomattavasti tosielämästä. Siksi olisikin tärkeää, että heti kiinnostuksen herätessä sovitaan mahdollisimman pian uudesta tapaamisesta ensitreffien jälkeen. Kipinää kannattaa pitää elossa. Mikäli henkilön kanssa ei ole tarvittavaa kemiaa, kannattaa asiasta kertoa suoraan ja rehellisesti, eikä lopettaa yhteydenpitoa yllättäen raukkamaisesti. Uuden tuttavan kanssa voi myös sopia pelisäännöistä, kuten esimerkiksi siitä, koska on ensimmäisen seksikerran aika.

Kommentoi Facebookissa

Uusimmat