Supermanin Bollywood-versio naurattaa – onko tämä parodia vai ei?

Viihdeuutiset · Stara.fi

Intiassa on erittäin aktiivinen elokuvakulttuuri, jossa toimintaperiaate on hieman toinen kuin länsimaissa. Esimerkiksi toimintaelokuvien toteutus vaikuttaa meistä länsimaisista yksinkertaisesti nololta, sillä erikoistehosteisiin ja aidonnäköisiin tilanteisiin ei panosteta siten kuin esimerkiksi Hollywoodissa.

Kokonaan omien tuotantojen lisäksi Bollywoodissa tehdään myös omia versioita tutuista länsimaisista televisiosarjoista ja elokuvista, joista parhaillaan Supermanin versio naurattaa verkossa. Kyseessä on jo vuosia vanha video, jonka Yhdysvaltalainen viihdesivusto nosti nyt jälleen esiin arkistoista.

Intialainen Superman on toki esikuvansa tavoin lentävä supersankari, mutta toteutus on hieman toista kuin mihin Hollywoodissa on totuttu. Pahisten kukistamisen jälkeen käsikirjoituksessa on luonnollisesti mukana paikallisen kulttuurin mukainen tanssiosuus, jossa Superman tanssii pelastamansa kaunottaren kanssa.