Nainen täytti 30 vuotta – järjesti nuoruudelleen hautajaiset

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Syntymäpäiväjuhlat ovat yleensä onnellinen tapahtuma, jossa ikääntymistä juhlitaan rakkaiden ystävien ja perheen kanssa hauskanpidon merkeissä. Eräs nainen päätti käyttää syntymäpäivänsä kuitenkin hänen loppuneen nuoruutensa suremiseen järjestämällä hautajaiset.

Mila Blatova päätti järjestää itselleen hieman erilaiset juhlat täyttäessään pyöreitä. 30 vuotta täyttäessään nainen halusi juhlimisen sijaan surra menetettyä nuoruutta. Tämän vuoksi Blatova järjesti juhlat, joiden teemana oli hautajaiset.

Nuoruutensa hautajaisiin nainen oli pukeutunut kokonaan mustaan, minkä lisäksi myös koristeluissa nähtiin paljon mustaa. Mila Blatova kertoi Unilad-sivustolle juhlien idean lähteneen siitä, että hän halusi kunnolla tiedostaa sen, että hän on nyt vanha. Hautajaiset olivat kuitenkin hänen mielestään hauska tapa kääntää uusi sivu elämässä.

🖤💀 this one is for ALL of you 🎈 most EPIC birthday ever #funeralformyyouth

A post shared by Mila Blatova (@mila_mafia) on

Uusimmat