Sara ”Saara” Forsberg järjestää YouTube-livekonsertin

Viihdeuutiset Kirjoittaja: , toimittaja Ilmoita virheestä, Tietoa meistä
Toimitusperiaatteet

Keskiviikkona 2. toukokuuta 24 vuotta täyttävä Sara ”Saara” Forsberg julkaisee syntymäpäivänsä kunniaksi Almost Acoustic -EP:n, joka on lahja hänen faneilleen. Levy käsittää neljä uutta kappaletta ja yhden remixin. Lisäksi syntymäpäivää juhlistetaan YouTube-livekonsertilla.

MAINOS ALKAA
MAINOS LOPPUU

Saara järjestää YouTube-kanavallaan syntymäpäivänsä kunniaksi livekonsertin kello 20.00 alkaen. Saaralla on sosiaalisen median kanavissaan 380.000 Facebook-fania, 360.000 Instagram-seuraajaa ja 22.000 Twitter-seuraajaa. Lisäksi hänen YouTube-kanavallaan on yli miljoona tilaajaa. Saaran viikko sitten julkaisema Youtube-video How I Got Fat on kerännyt yli 1,2 miljoonaa katselukertaa.

– Almost Acoustic EP on synttärijulkaisu, joka laitettiin kokoon lahjana faneille. Biisit olen kirjoittanut itse viimeisen parin vuoden aikana biisintekijäystävieni kanssa, ja ne kaikki kertovat nykyisen parisuhteeni eri vaiheista. Vuoristorataa on ollut toisin sanoen. Ihan sikakivaa laittaa uutta matskua ulos, varsinkin tällaisella hieman orgaanisemmalla otteella. Toivottavasti tykkäätte, Saara kommentoi.

Voit halutessasi lukea Starassa myös lisää juuri tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten tai laajemmin tästä aihealueesta Viihdeuutiset -osioistamme.