Onko suhteenne vakavoitumassa? Nämä salakavalat merkit kertovat

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Uuden ihastuksen kohdalla kaikki on vielä jännittävää, eikä toisen tunteista tai käytöksestä voi vielä varmasti tietää mitä hän oikeasti ajattelee. Toisinaan satunnainen tapaileminen johtaa parisuhteeseen, mutta joskus liikaa luullut osapuoli voi myös joutua pettymään.

Sanotaan, että parisuhde on siinä vaiheessa syventynyt vakavaksi, kun pariskunnat pystyvät keskustelemaan vessa-asioista avoimesti. On olemassa kuitenkin monia muitakin merkkejä, joista tietää ihastuneiden ajautuneen salakavalasti vakavampaan parisuhteeseen.

Women’s Health -sivuston mukaan suhteen vakavoitumisesta kertovat etenkin seuraavat merkit.

1. Osaatte toistenne ravintolatilaukset ulkoa

2. Ette enää jaa laskua, koska tiedätte tasaavanne sen seuraavilla ostoskerroilla

3. Hän ei siirrä hammasharjaasi pois kylpyhuoneestaan mikäli se on jäänyt sinne

4. Tiedätte toistenne puhelinten näppäinlukkojen koodit

5. Teette omat iltarutiininne vaikka toinen olisikin jäänyt yökylään

6. Tiedätte jo kumpiko puoli sängystä kuuluu kummalle

7. Ette laske enää treffejänne

8. Koukututte yhdessä televisiosarjoihin

9. Päätätte usein treffeille menemisen sijaan tilata ruokaa kotiin

10. Vähintään yksi hänen perheenjäsenensä tuntee sinut

11. Pystyt piereskelemään hänen seurassaan