Multi Climex on paljon muutakin kuin pornokohubändi: ”Parempi kuin koskaan aiemmin!”

Haastattelut Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Iltapäivälehtien lööpit uutisoivat heinäkuussa 2010 Iisalmessa Sandels Rockissa esiintyneen psychobillybändin keikalla suoritetusta seksiperformanssista. Kyseessä oli sittemmin pornokohubändin leiman historiaansa saanut rokkiyhtye Multi Climex, jonka jäsenet joutuivat eroottisen välikohtauksen vuoksi jopa syyteharkintaan. Kohu kannatti, sillä sen ansiosta yhtye nousi yhdessä yössä kaikkien aikojen suosituimmaksi.

– Se oli sellainen kertaluonteinen juttu, eikä sitä kannata lähteä enää väkisin toistamaan. Kohun jälkeen meidän keikkaliksat triplaantuivat ja bändiä bookattiin yhtäkkiä ympäri Suomea. Pornoperformanssi toteutettiin kuitenkin aivan tietoisesti ja tilauksesta. Lähes kaikki Suomen suurimmat lehdet kirjoittivat meistä, joten keikkaa alkoi tulla enemmän, Multi Climexin perustajajäsen ja laulajakitaristi Nicky Rothen virnistää.

Terhi Piiroinen, Stara
Terhi Piiroinen, Stara

Multi Climex esiintyi eilen Tampereella Jack the Rooster -rokkiklubilla. Yhtyeen toinen perustajajäsen, Suomen nopeimmaksi kontrabasistiksi tituleerattu Janne Kotila, lätki parhaillaan lavamaskia kasvoillensa takahuoneessa, kun keskustelun aiheeksi nousivat Multi Climexin juuret. Nicky huokaisee tarinan, johon moni harmaan suomalaiskaupungin kasvattama lama-ajan nuori voi samaistua.

– Olemme kotoisin Kemistä, jossa ei siihen aikaan yksinkertaisesti ollut muuta tekemistä kuin musiikin soittaminen ja tekeminen. Meillä on ollut useita eri bändiviritelmiä tahoillamme, kunnes tiemme kohtasivat Janne Kotilan ja Petri Torkellin kanssa. Perustimme Multi Climex -yhtyeen vuonna 2006, Nicky aloittaa ja ottaa huikan olutta kuulemma kolme päivää sitten vietetyn vapun kunniaksi.

– Bändin ensimmäinen keikka oli kaksi viikkoa perustamisen jälkeen Kokkolassa, joten aika nopeasti alkoi tapahtua. Tajusimme pian, että soittaminen kuulostaa helvetin hyvältä. Se juttu mitä me tehdään ja omalla tavalla, toimi alusta saakka. Hoksattiin, että tätä kannattaa jatkaa, Kotila nyökkää kasvomaaleja käsistään pyyhkien.

Multi Climexillä oli luja luottamus ja asenne alkumetreiltä lähtien omaan tekemiseensä. Kemistä oli pitkä matka keikoille muualle Suomeen, mutta yhtye porskutti eteenpäin siitäkin huolimatta. Yhtye sai nopeasti faneja ja ihmiset saapuivat keikoille, vaikka silloiset markkinointikanavat olivat nykymeininkiin verrattuna huomattavasti pienimuotoisemmat. Multi Climexin voi kategorisoida ennemmin alakulttuurin kuin mainstreamin puolelle. Pornokohu räjäytti potin.

– Joo, mulla on taustaa tuolta tuubitukkaosastolta ja olen soittanut läskibassoa pikkutytöstä asti. Nickyllä puolestaan on kokemusta toisenlaisen musiikin tekemisestä, joten yhtyeelle löytyi helposti omaleimainen soundi. Päätimme alusta saakka, että emme ole varsinaisesti psychobillybändi. Halusimme tehdä musiikkia ilman tietynlaiseen lokeroon sijoittamista. Se kannatti, sillä lopulta meille poiki keikkoja ulkomaita myöten ja yleisössä on monenkirjavaa sakkia.

Terhi Piiroinen, Stara
Terhi Piiroinen, Stara

Upea rumpaliblondi tihkuu seksiä

Takahuoneessa on myös komea vaaleaverikkö, punaiseen 50-lukuvaikutteiseen mekkoon pukeutunut Bella, jonka hahmon takana on suomalaisille tuttu musiikkitoimittaja Nalle Österman. Multi Climex oli ennen Nallen kohtaamista rundannut voimansa puhki Suomessa ja ulkomailla. Tiivis keikkatahti oli aiheuttanut myös säröä alkuperäisen kokoonpanon henkilökemioihin sekä väsyttänyt soittonautintoa. Bändi jäi tauolle.

Kaikki muuttui, kun Nalle Österman ilmoitti Facebookissa vuonna 2016 etsivänsä itselleen bändiä. Hän halusi soittaa rumpuja kuuden vuoden tauon jälkeen. Nicky Rothen oli ainoa, joka vastasi rumpalin kutsuhuutoon ja väläytti paikkaa Multi Climexissä.

– Tilanne oli siinä mielessä ironinen, että Nalle haukkui Multi Climexin heti pornokohun jälkeen Rumba-lehden artikkelissa. Kostimme parhaalla mahdollisella tavalla, sillä nyt mies on soittanut bändin riveissä 1,5 vuotta, Nicky naurahtaa pinkki seeprakuvioitu stetsoni päässä.

– Joo, kirjoitin Multi Climexistä Rumbaan vuonna 2010 siihen sävyyn, että siinä on niin tyhjänpäiväinen bändi, ettei ilmeisesti muuta keksi kuin tollasen pornokohun mainetta saadakseen. Mietin hetken, et onks mul pokkaa, mut päätin, et on mulla. Menin treeneihin ja Nickyn mielestä se oli kymmenessä sekunnissa selvä. Tää homma tulee fudaa, kirkuvan punaiseen huulipunaan sonnistautunut Bella myöntää.

Kitara, kontrabasso ja rummut. Tällä reseptillä valmistettu Multi Climex tarjoilee raakaa rokkia, jossa kaikuu tyylisuuntia psychobillysta, rockabilly-musiikista ja jopa horrorpunkista. Omaleimainen soundi on ollut tekemisen lähtökohtana alusta saakka. Multi Climex tarjoilee bändin jätkille tavallaan lomaa muista projekteista ja yhtyeistä, ja sen alla tehdään musiikkia aidosta tekemisen ilosta. Tämä kuuluu myös yhtyeen keikoilla, joilla on käsinkosketeltavan letkeä tunnelma.

Multi Climex nousee nykyään lavoille suhteellisen harvoin. Tänä viikonloppuna on ollut harvinainen tilaisuus nähdä bändi peräti kolmena päivänä peräkkäin, eli eilen Tampereella, tänään Vantaalla Bar Rock Bearissa ja huomenna lauantaina Kouvolan Kuusankoskella Concrete Hell 2 -festivaaleilla.

Terhi Piiroinen, Stara
Terhi Piiroinen, Stara

Pääasiana on ikimuistoinen rokkielämys

Vuoden 2010 pornokohu oli suunniteltu siten, että lavalle astui nainen dildon kanssa. Hän tyydytti seksivälineellä itseään festivaalikansan edessä, kunnes järjestyksenvalvoja ohjasi hänet pois. Sen jälkeen lavalle astui mies sekä hänelle suuseksiä antanut nainen. Myös heidät saateltiin lopulta pois lavalta. Aivan näin rietasta esitystä ei enää ole luvassa, mutta Multi Climex myöntää, ettei koskaan tiedä varmasti mitä keikan aikana tapahtuu.

Yhtyeen muusikot eivät harjoittele settejään valmiiksi ja biisilistatkin ovat vain suuntaa-antavia. Tärkeintä on läsnäolo ja ihmisten reaktioiden seuraaminen. He haluavat bailata yleisön kanssa lavalla soittaen, eikä silloin voi suunnitella aihioita etukäteen. Tämän huomasi eilen myös Tampereella.

Vaikka Jack the Roosteriin oli saapunut torstai-iltana vain kourallinen faneja, pystyi Multi Climex esiintymään samalla sykkeellä kuin aikoinaan Englannissa 300.000 ihmisen BoomTown Fair -festivaaleilla soittaessaan. Intiimi keikkatunnelma soljui Bellan helmojen paukkuessa, Kotilan sormien vispatessa ja Nickyn huonojen vitsien lentäessä. Illan aikana kuultiin myös Multi Climexin uutta tuotantoa, biisi Hotel Longbay, jonka inspiraation siemen on kylvetty Tampereen Pitkäniemen sairaalasta. Tiivistempoinen Maximun Speed ja jämäkkä Beer olivat kuitenkin biisejä, jotka paljastivat yhtyeen syvimmän olemuksen.

– Kyllä se niin on, että Multi Climex on parempi nyt kuin koskaan aiemmin, Bella uhosi ennen keikkaa ja lupasi:

– Pitää antaa ihmisille kokonaisvaltainen elämys. Maailmassa on ihan liikaa karvalakkibändejä, joissa tuijotellaan vaan kengänkärkiä ja soitellaan siinä tutulla kaavalla. Ehkä just sen takia mielenkiinto kaikkiin liverokkibändeihin on hiipunut, kun kaikki on niin tylsiä. Me ainakin yritetään tän bändin puitteissa tarjota yleisölle ikimuistoinen rokkielämys, jossa on musiikillista ja visuaalista rikkautta. Pitää olla hässäkkää!

Facebook: Multi Climex

Terhi Piiroinen, Stara
Terhi Piiroinen, Stara