Ravintoterapeutti: Tässä laihduttajien yleisimmät virheet

Fitness Lifestyle · Terhi Piiroinen

Liikalihavoitunutta ihmiskuntaa patistetaan jatkuvasti pitämään parempaa huolta terveydestään. Terveellinen ruokavalio ja liikunta ovat kaiken a ja o, mikäli haluaa välttää ylipainon aiheuttanat sairaudet. Toisinaan ihmiset ryhtyvät laihdutuskuureille, joista on loppupeleissä enemmän haittaa kuin hyötyä.

Terveellisten elintapojen omaksuminen on kokonaisvaltainen prosessi, eikä hetkellinen ja ohi menevä kuuri. Oikeanlaisen ruokavalion nauttiminen ei välttämättä tarkoita kaikista herkuista kieltäytymistä. Ideana on kiinnittää huomiota ruokavalioon kokonaisena palettina, johon silloin tällöin nautittu hemmotteluherkku sopii. Ravintoterapeutti Lisa Bunn on nyt paljastanut Popsugarille, että ihmiset tekevät paljon virheitä painoa pudottaessaan.

Ihmisten ei ole järkevää syödä yksipuolisesti esimerkiksi siten, että jättää kokonaan tietyn ruokaryhmän pois dieetistään. Vaarana on, että mikäli lopettaa kokonaan esimerkiksi hiilihydraattien nauttimisen, saattaa menettää tärkeitä vitamiineja, kuituja ja hivenaineita. Kun yksipuolisen ruokavalion lopettaa, saattaa elimistö kerryttää elopainoa lähtötasoa enemmän. Siksi olisikin järkevää kiinnittää huomiota laadukkaaseen ravintosisältöön.

Laihduttamisen yksinkertaisin sääntö on se, että kuluttaa enemmän kuin syö. Ihmisen ei kuitenkaan kannata vähentää nauttimiaan kalorimääriä minimiin, koska tällöin elimistö vaihtaa säästöliekille. Tätäkin tapaa vahingollisempi on se, että laihduttava ihminen suosii ruokien dieettiversioita ja rasvattomia tuotteita. Nämä versiot on yleensä kyllästetty haitallisilla makeutusaineilla, keinotekoisilla aineksilla ja kemikaaleilla. Parasta on rehellinen ja aito ruoka.