Temptation Islandin Eveliina kertoo viimein totuuden: ”Mitkään sanat ei riitä kuvaamaan”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Temptation Island -ohjelman suomalaisessa versiossa saatiin kevään aikana jännittää Bile-Danin ja Eveliinan suhteen tulevaisuutta, kun he ottivat molemmat jo toistamiseen osaa suosittuun realityohjelmaan. Ensimmäisellä kerralla he olivat sinkkuina, mutta nyt pariskuntana.

Ohjelman kuvaukset päättyivät jo puoli vuotta sitten, mutta pariskunta ei saanut kertoa julkisuudessa toisisaan, ettei suhteen kariutuminen tai jatkuminen olisi paljastunut televisiokatsojille ennen aikojaan. Nyt Eveliina on kuitenkin viimein kertonut totuuden suhteestaan Bile-Daniin.

https://www.instagram.com/p/BjIeTMkDzLN/

– Vihdoin se on ohi. Ikuisuuden kestävä odotus siis, Eveliina kirjoittaa.

– Tätä odottamisen tuskaa ei voi kuvailla edes lapsena odottamassa joulua ja pakettien avausta – niin paljon ja ikuisuudelta tää aika on tuntunut. Mua on kalvanut sisältä ihan älyttömästi se, että on joutunut puoli vuotta olemaan hissun kissun siitä toisesta ihmisestä, kuka on kuitenkin puolet susta ja puolet sun elämästä.

Puolen vuoden odotus on kalvanut Eveliinan mieltä, sillä hän ei ole voinut julkisesti kertoa kuinka paljon kumppaniaan rakastaa. Se on samalla tarkoittanut myös yhteisten somekuvien julkaisemisen kieltoa. Nyt kielto on kuitenkin ohi.

– Mitkään sanat ei riitä kuvaamaan, kuinka paljon mä Dania rakastan. Ei oo yhtään tunnetta, mitä en ois Danin kanssa ollessa tuntenut. Ei oo yhen yhtään salaisuutta, mitä en ois Danille jakanut. Ei oo ainuttakaan päivää, milloin oisin edes harkinnut tai tulisin harkitsemaan meidän eroa – edes niissä vastoinkäymisissä.