Tähän on tultu – koululaisille jaetaan luodinkestäviä kilpiä

Ohhoh! · Tim Isokivi

Kouluammuskelut ovat Yhdysvalloissa jo miltei arkipäivää. Pelkästään tänä vuonna lukuisat amerikkalaisnuoret ovat menettäneet henkensä joukkoammuskeluissa samalla, kun poliitikot kiistelevät aselakien tiukentamisesta.

Pennsylvaniassa sijaitsevan St. Corneliuksen koulun valmistuville kadeksasluokkalaisille lahjoitetaan seuraavan lukuvuoden varalle ilmaiset luodinkestävät SafeShield-kilvet. Kyseessä on New York Post -lehden mukaan reppuun mahtuva levy, jonka kuvaillaan kestävän useiden käsiaseiden ammuksia.

Kilpien ei kuitenkaan uskota suojaavan usein joukkoammuskeluissa käytettäviltä puoliautomaattikivääreiltä. Monissa tapauksissa, kuten taannoisessa Parklandin ammuskelussa, tekijät ovat käyttäneet AR-15 -puoliautomaattiasetta.

Oppilaille jaettavat SafeShield-suojat maksavat noin 150 dollaria. Niitä myyvä Uneaqual-liike tarjoaa kilpiä kuitenkin kouluille 99 dollarin hintaan.

Uusimmat