Poliisi pelasti taaperon hengen – lapsi oli vähällä juosta rekan alle

Ohhoh! · Terhi Piiroinen

Yhdysvaltojen Illinoisissa on kuvattu tilanne, jossa pieni taapero seikkailee vilkasliikenteisellä moottoritiellä. Onneksi paikalle saapui poliisi Anthony Mannino, sillä hän ehti pelastaa yksin olleen lapsen tien sivuun.

Napervillen poliisin autossa ollut kojelautakamera on kuvannut poliisin nopean reaktion nähdessään pienen lapsen juoksemassa moottoritien reunustalla. Poliisi juoksee lapsen perään juuri, kun taapero on vähällä mennä vilkkaan liikenteen sekaan. Mannino ohjaa karkumatkalaisen tien sivuun.

Napervillen ylikonstaapelina työskentelevä Mannino on palkittu nopean reagoimisen ansiosta. Tilanteessa olisi voinut käydä todella huonosti, sillä monikaistaisella tiellä kulkee runsaasti rekkoja ja muita raskaan kaluston ajoneuvoja tavallisten autojen lisäksi.