Muovinen keinu ei kestänyt poikien vauhtia – petti alta

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Monien perheiden pihoista löytyy lapsille ostettuja trampoliineja ja keinuja. Aina nämä hauskat laitteet eivät ole kuitenkaan niin turvallisia, että niihin voisi päästää lapset leikkimään ilman vanhempien valvontaa.

Nyt YouTube-videolla nähdään miten heikkoa tekoa muovinen keinu on. Perheenisä on kuvannut videolle kahta poikaansa, jotka ottavat kovat vauhdit keinussa, johon on kiinnitettynä myös pieni liukumäki. Kun vauhti yltyy liian lujaksi, keinu rikkoutuu.

Keinun liukumäkiosa kaatuu maahan ja taittaa keinun istuimia kannattelevan tolpan. Onneksi keinu kaatuu kuitenkin niin hitaasti maahan, että kummallekaan pojista ei käy vahinkoa vaan koko tilanne päätyy yhteiseen nauruun isän ja lasten välillä.