Töhrijä iski Michael Jacksonin Hollywood-tähteen – Paris Jackson kävi puhdistamassa

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Vuonna 2009 menehtyneen popin kuninkaan Michael Jacksonin tytär Paris Jackson on pöyristynyt Hollywoodin Walk Of Famella näkemästään graffitista. Punainen töhry oli tehty Michael Jacksonin tähden päälle. Kyseessä ei kuitenkaan ollut Parisin isän tähti.

Paris Jackson kävi henkilökohtaisesti pesemässä punaisen töhryn pois Michael Jackson -nimisen miehen Walk Of Famen tähdestä. Tähti kuului legendaarisen laulajan kaimalle, radiojuontaja Michael Jacksonille. Paris Jackson ei kuitenkaan voinut sietää edes nimen töhrimistä, koska hänen isänsä on naiselle kaikki kaikessa.

Michael Jackson kuoli yliannostukseen kotonaan Los Angelesissa vuonna 2009. Paris Jackson oli tuolloin 11-vuotias. Nykyisin nainen elättää itsensä mallina ja toimii aktivistina.