Tuska keräsi 34 000 kävijää Helsingin Suvilahteen

Viihdeuutiset · Stara.fi

Viikonloppuna järjestetty Tuska-festivaali keräsi kolmen päivän aikana 34.000 raskaan musiikin ystävää Helsingin Suvilahteen. Avauspäivänä Suvilahteen saapui 12.000 hevaria, suosituin päivä oli lauantai 13.000 kävijällä ja sunnuntaina ilon otti vielä irti 9.000 kävijää.

Tapahtuman pääesiintyjinä nähtiin ensi kertaa Suomessa vieraillut Body Count ft. Ice-T, ranskalainen moderni metallijätti Gojira ja festivaalin sunnuntai-iltana päättänyt australialainen metalcore-suuruus Parkway Drive.

Tuskassa nähtiin raskaan ilmaisun parhaimmiston lisäksi runsaasti muutakin virikettä ja tarjottavaa. Solmusalin neloslavalla keskusteltiin esimerkiksi metallin eettisyydestä ja pimeyden estetiikasta. Festivaalialuetta ja tiloja oli koristeltu taideteoksilla laajasti ja tapahtuman tuskamainen olemus korostuu myös ulkoisesti vuosi vuodelta.