Blac Chyna katkerana Kylie Jennerin sarjasta: ”Olisin ollut maailman kuuluisin”

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Kardashianin perheen vanavedessä kuuluisuuteen noussut glamourmalli Blac Chyna on nostanut oikeusjutun Rob Kardashianin, Kris Jennerin ja Kim Kardashianin lisäksi myös Kylie Jenneriä ja Khloe Kardashiania kohtaan. Syynä on naisen nimeä kantaneen realityohjeman lopettaminen.

Blac Chynan tähdittämää realitysarjaa oli tarkoitus esittää Lifetimella, Viacomilla ja WE -tv-kanavilla. Naisen oikeusjutun dokumenttien perusteella Blac Chyna uskoo, että hänen tähdittämän ohjelman peruuttaminen johti massiiviseen ansiotulojen menettämiseen. Naisen mukaan hän olisi ollut kaikkien aikojen kuuluisin televisiotähti, mikäli Kardashianit eivät olisi vaatineet ohjelman lopettamista.

Rob & Chyna -televisiosarja lopetettiin ja E! -viihdeyhtiö aloitti uuden Kylie Jennerin tähdittämän Life of Kylie -nimisen televisiosarjan. Blac Chyna yrittää saada Kylie Jennerille maksettuja tuloja itselleen, koska kokee naisen varastaneen hänen ohjelma-aikaansa ja siten myös elantoa. Rob & Chyna -ohjelman toiseen tuotantokauteen varatut rahat maksettiin Chynan lakitiimin mukaan Kylie Jennerille.

Blac Chyna on tehnyt Rob Kardashianista eroamisen jälkeen kaikkensa, että pysyisi edelleen julkisuudessa. Hän on julkaissut paljastavien Instagram-kuvien lisäksi oman kosmetiikkasarjansa. Blac Chyna on Rob Kardashianin 1,5-vuotiaan tyttären äiti. Kardashianit ilmaisivat huolensa Blac Chynan ja Rob Kardashianin suhteesta jo seurustelun alkumetreillä. Osa siskoksista uskoi, että Blac Chynan pääasiallisin tarkoitus oli ainoastaan saavuttaa kuuluisuutta ja lypsää rahaa Rob Kardashianilta.

https://www.instagram.com/p/BkoDtXbFE6B/?hl=fi&taken-by=blacchyna