Ariel Winterin tauon syy selvisi – kyllästyi vihapuheeseen ja arvostelemiseen

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Ariel Winter Workman on Los Angelesissa syntynyt näyttelijätär. Jo neljävuotiaana uransa aloittanut nainen on nyt päättänyt ottaa taukoa parrasvaloista. Kerroimme hänen muun muassa lopettavansa kaikkien sosiaalisen median tilien päivittämisen ja seuraamisen.

Nyt 20-vuotiaan näyttelijän edustaja on tiedottanut, että tauon ja sosiaalisen median vähentämisen syynä on naisen jatkuvasti kohtaama vihapuhe. Ariel Winter on aiemmin tyrmännyt arvostelijat sanomalla, että esimerkiksi hänen paljastava pukeutumistyylinsä ei varsinaisesti kuulu kenellekään. Nyt ihmisten suoltama negatiivisuus on kuitenkin kovertanut häneen liikaa pahaa oloa.

Ariel Winter haluaa nauttia ja elää ilman ulkopuolelta tulevaa tuomitsemista. Hän on pahoillaan siitä, että viihdemaailma voi tehdä hetkessä jostakin henkilöstä tähden, mutta tuhota hänet yhtä nopeasti. Julkisuus antaa mahdollisuuden kritiikille, ja siksi hän haluaa ottaa siitä aikalisän, Us Weekly uutisoi.

Chloe is not loving sharing mom’s attention with her new sister…👀

A post shared by ARIEL WINTER (@arielwinter) on