Autossa oli reilusti alapäätä – miehen hiuksille uusi muoto

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Ympäri maailmaa autojen tuunauksessa harrastetaan menopelin äänentoiston virittämistä huippuunsa. Yleensä se tarkoittaa myös desibelien kasvamista, ja parhaissa tapauksissa hiukset hulmuavat auton sisällä. Nyt vahvistimet saivat erään miehen hiukset melkoiseen takkuun.

Videolla nähdään hauska tilanne, jossa kaksi miestä istuvat auton kyydissä musiikkia kuunnellen. Miehet odottavat innolla kuuntelemassaan kappaleessa kohtaa, jossa he tuntuvat tietävän bassotaajuuksien olevan kohdillaan.

Kun kappaleen bassot alkavat kunnolla jytisemään käy ilmi, että auton vahvistimissa on alapäätä kerrakseen. Apukuskin paikalla olevan miehen pitkät hiukset lähtevät kunnolla lentoon bassotaajuuksien voimasta ja heiluvat ilmassa kuin kovemmassakin hevikonsertissa.

PS: Lue lisää autoista Jokamies.fi -verkkolehdestä.